Kokkola 2009
Kokkolan kaupunki, Kälviän kunta, Lohtajan kunta ja
Ullavan kunta yhdistyvät 1.1.2009. Kuntien valtuustot hyväksyivät
yhdistymissopimuksen ilman äänestyksiä 3.12.2007.
Yhdistymissopimus
liitteineen
Yhdistyminen toteutetaan liittämällä Kälviän,
Lohtajan ja Ullavan kunnat Kokkolan kaupunkiin. Yhdistyneen kaupungin
nimi on Kokkola, ruotsiksi Karleby. Kaupungin asukasluku on yli
45000. Pinta-ala on 1443 km². Kaupungin väestöstä
äidinkieleltään ruotsinkielisiä on 14 %.
Kuntien yhdistymisellä tavoitellaan elinvoimaisuuden vahvistamista,
palvelujen ja henkilöstön kehittämisedellytysten
parantamista, lähipalvelujen turvaamista, terveen kuntatalouden
turvaamista, kunnallisen itsehallinnon aseman vahvistamista sekä
paikallisidentiteetin säilyttämistä.
Neljän kunnan yhdistyessä lakkaa samalla Kokkolanseudun
terveyskeskus kuntayhtymän toiminta. Perusterveydenhuolto
ja sosiaalitoimi yhdistetään. Kruunupyyn kunnan kanssa
muodostetaan sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alue.
Valmistelutyö kuntien yhdistämiseksi on käynnistynyt.
Lyhyellä tähtäimellä valmistelun tavoitteena
on se, että kuntalaisten palvelut jatkuvat saumattomasti
vuoden 2009 alussa ja että yhdistymissopimuksen tavoitteiden
mukaista uudistustyötä jatketaan pitkäjänteisesti.
|